torstai 30. elokuuta 2012

Vauvafarkut

Inspiraatio näiden farkkujen tekemiseen syntyi monen tekijän summana. Oltiin yksi tuulinen kesäpäivä kävelemässä ystäväni kanssa rantsussa ja pohdimme miten saisi tehtyä edullisesti vauvalle housuja. Tulimme siihen lopputulokseen, että jos kaava on tarpeeksi yksinkertainen, pehmeällä farkkukankaalla, resorinpätkällä ja tavallisella ompelukoneella pitäisi päästä aika pitkälle.

Kaava syntyi olemassa olevista housuista, joissa siis etukappale ja takakappale ovat samankokoiset. Olen tykännyt niistä housuista, kun ne ovat kivat lököttävät ja rennot. Pehmeä farkkukangas ja resori löytyivät Eurokankaasta.

Jotain hauskaa piti housuihin keksiä ja niinpä syntyi idea polvisuojista ja "peppusydämestä". Silitin ne liimaharsolla farkkukankaaseen ja applikoin tiheällä siksakilla mustalla langalla.


Idea vuorista syntyi Ottobren 06/2011 numerosta, jossa oli malli vauvan vuorillisille syyshousuille. Vuorikangas on niin ikään Eurokankaasta, alun perin mekkokankaaksi ostettu.


Vuorilliset housut ovat siistit, sillä kaikki saumanvarat ovat housujen sisällä ja periaatteessa housuja voi pitää kummin päin vain. Tänään oltiin ensimmäistä kertaa housuja ulkoiluttamassa ja istuivat kyllä kivasti! Niiden parina oli vaaleanpunaiset Converset ja voi kun oli citymimmi tyylikkäänä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun löysit blogiini. Jätä terveiset vierailustasi!