tiistai 29. tammikuuta 2013

Lahjoja vauvakavereille

Viikonloppuna tuli tehtyä lahjoja vauvakavereille. Kummitytölle lähti keltaisen kevätmekon lisäksi mekko hänen nukelleen. Puolivuotiaalle poitsulle tein tuliaislahjaksi vihreän kirahvin. Siinä jujuna ovat riisillä täytetyt jalat, rapisevat korvat sekä mustavalkoisista nauhoista niputettu häntä. Mallin löysin mieheltä joululahjaksi saadusta käsityökirjasta "Kaikkea kivaa kankaasta".

 


Minulla ei ole erillistä ompelutilaa joten värkkäilytuokiot levittäytyvät usein keittiön pöydälle. Onhan se vähän raskasta aina nostaa koneet ja materiaalit esille, mutta toisaalta ison pöydän ääressä on helppo olla tehokas ja tehdä sarjatyötä. Seuraavaksi haaveissa olisi kunnolliset huput ompelukoneelle ja saumurille. Lastenvaatekurssin tiloissa kaikilla koneilla on huput, joissa ohjekirjat ja tarvikkeet kulkevat kätevästi mukana ja samalla suojaavat pölyltä. Sellaiset pitäisi siis yrittää tehdä omillekin koneille.


Jos lahjoja on kiva tehdä ja antaa, niin on niitä kiva myös saada. Ystäväni oli laittanut yksi ilta pöllötehtaan pystyyn ja tällainen hieno tyyny kotiutui meille. Hu-huu!

lauantai 26. tammikuuta 2013

Keltaiset kevätmekot

Olin leikannut keltaisten mekkojen kankaat jo jokin aikaa sitten ja ajattelin aloittaa mekkojen ompelun ensi viikolla lastenvaatekurssilla. Tytön isovanhemmat ovat olleet meillä kyläilemässä ja niinpä päätettiin anopin kanssa laittaa mekkotehdas pystyyn. Tytöllä riitti leikittäjiä ja äiti sai surautella ompelukoneella kerrankin ihmisten aikoihin. Täytyy kyllä myöntää, että eilisen tehtailun jälkeen mekko-ompelut saavat hetkeksi jäädä ettei tule yliannostusta ;)


 
Mekot on tehty jälleen Mekkotehdas- kirjan kaavoilla. Tällä kertaa vuorossa oli Mia- mekko. Kangas on Eurokankaan palalaarista ja applikoinneissa on käytetty tilkkuvaraston aarteita. Tein samalla kaksi mekkoa, toisen omalle tytölle ja toisen lähes samanikäiselle kummitytölle.


Kaava oli todella hyvä, mekko istui tytön päälle kuin valettu ja sopi myös konttausikäiselle. Pienensin kaavaa koosta 86/92 kokoon 74/80 ja tämäkin mekko todennäköisesti menee koko kevään ja kesän. Mekon jujuna oli tuo kaarroke, jonka sisään kaikki resaiset reunat ja rypytykset sai kivasti upotettua. Niin lopputulos näytti siistiltä ja viimeistellyltä. Tereessä on käytetty tavallista kanttinauhaa, jonka sisällä on narua. Napit on päällystetty samoilla tilkuilla kuin applikoinneissa.




Toisessa mekossa oli koristeena Peppi PItkätossun Pikku-Ukko hevonen. Mallia applikaatioon otin lelusta. Idea hevoskuvaan tuli tytön kovasti tykkäämästä Peppi-nukesta, jonka hän sai juuri tuliaisina Tukholmasta. Tähän mekkoon ompelín mustan tereen ja turkoosin vuoren.

 
Toisessa mekossa on tulppaaneja. Idea näihin tuli Kajsan iloiset tilkut- kirjasta (Syko). Sävyiksi valitsin erilaisia vaaleanpunaisia ja samat kankaat toistuvat myös napeissa, vuorissa ja tereessä.

 
 
Leikkasin samasta kankaasta palat myös nukenmekkoja varten (nyt ollaan tyttöhömpöttelyn ytimessä) Niistä erillinen postaus myöhemmin...

torstai 24. tammikuuta 2013

Lastenvaatekurssin ensimmäinen tuotos

Lastenvaatteiden ompelukurssi alkoi viime viikon keskiviikkona. Päätin aloittaa kurssin pitkään työlistalla olleella ruutumekolla. Kaava oli Mekkotehtaan kirjassa ollut Matleena ja tällä kertaa tuli seurattua ohjetta ja materiaalisuosituksia pilkuntarkasti. Ensimmäinen kerta meni oikeastaan kaavoja jäljentäessä ja kankaita leikatessa. Toisella kerralla pääsin sitten surauttelemaan oikein urakalla. Kotiläksyksi jäi lähinnä viimeistelyhommia.


Ruutukangas on Eurokankaan palalaarista, napit ja vinonauha Eurokankaasta, sininen vuori vanhasta lakanasta ja turkoosi pellavakangas Stockmannilta.

Mekkoa ommellessa tuli opittua paljon uutta mm. kankaiden leikkaussuunnitelmista, kaavojen pienentämisestä, tukikankaiden kiinnityksestä, saumanvarojen aukileikkauksista, vinonauhojen käytöstä kanttauksissa ja rypytyksistä. Uskaltauduin myös ompelemaan sivusaumat saumurilla, mikä sekin oli suuri edistysaskel. Ennen kaikkea opin kurinalaisuutta hieman leveäperäiseksi muodostuneiden ompelurutiinieni kanssa. Olin esimerkiksi tähän asti pärjännyt hyvin mustalla ja valkoisella langalla mutta huomasin aika pian miksi kangaskaupan lankahyllyssä on niin paljon värivaihtoehtoja. Kävin hakemassa pinkkiä ja turkoosia lankaa ja niin tasku ja vinonauhatkin saivat viimeistellymmän ilmeen.

Mekon nappien taustalla on ommeltavat nepparit kahdessa eri kohdassa, jolloin saatiin säätövaraa olkaimiin. Samoin mekon helma on avattavissa 5cm pidemmäksi. Näillä säädöillä uskon että nyt kokoa 74/80 oleva mekko muuntautuu 86 kokoon ja menee varmasti koko vuoden. Nyt mekko ulottuu hieman polvien yläpuolelle, jotta konttaushommat luonnistuisi.

Seuraavien mekkojen kankaat on jo leikattu, pino leikkaamattomia odottaa vuoroaan ja sormet syyhyää päästä taas kurssille ompelemaan. Siellä saa hyvin aikaiseksi kun voi keskittyä, on isot pöydät ja hyvät työvälineet. Mieskin on ihan tyytyväinen kun heillä on tytön kanssa yksi oma ilta viikossa :)

Tässä kevään kankaita, joista olisi tarkoitus kurssilla ommella vaikka mitä neidille ja hänen vauvaystävilleen:

tiistai 22. tammikuuta 2013

Jalkapallofanien kauppakassit

Miehen kaveri oli viikonloppuna meillä kyläilemässä. He ovat kyllä hauska parivaljakko, kummatkin suorastaan hengittävät jalkapalloa ja seuraavat lempijoukkueittensa edesottamuksia melko intohimoisesti. Toinen kannattaa Juventusta ja toinen Newcastle Unitedia. Sattumalta joukkueiden värit ovat samat, musta ja valkoinen. Sehän passaa myös minulle kun meneillään on sisustuksessakin aika mustavalkoinen kausi.

Kauppakassit syntyivät ns. äkillisen inspiroitumisen tuloksena.. Ikean mustavalkoraidallista Sofia- kangasta riittää kaikennäköiseen näpertelyyn ja kankaisia kauppakasseja olen suunnitellut muutenkin tekeväni lisää. Kaava syntyi yhdestä vanhasta kankaisesta kauppakassista.


Jotain extraa tuohon piti kehittää ja niinpä applikoin kassien sivutaskuihin Juventuksen härän ja Newcastlen harakan. Mallit kuviin on napattu joukkueiden kotisivuilta. Harakan varpaista tuli aika nimensä mukaiset ja taitavat olla väärässä paikassakin, mutta itse tehty on itse tehty ;) Toinen kassi sai mustat sangat ja toinen valkoiset.

Kyllä olivat pojat polleina uusista kauppakasseistaan ja kiva oli ilahduttaa kavereita!
Tervetuloa Jussi lukijaksi :)


perjantai 18. tammikuuta 2013

Handmade by iilis

Tilasin pari viikkoa sitten kangasmerkkejä, joissa lukee "Handmade by Iilis". Ajattelin, että näitä merkkejä on kiva ommella erityisesti niihin tekeleisiin, jotka annan lahjaksi eteenpäin.


Vihreää matonkudetta oli vuodentakaisesta korinvirkkausoperaatiosta jäänyt yli sen verran, että sain tehtyä siitä tossut myös naapurille. Ensimmäistä kertaa ompelin merkin kylkeen ja siitä tuli kyllä hyvä fIILIS :) Tein tossuista pari numeroa isommat kuin edelliset ja se mahdollisti hifistelyn tuon kantapään takaosan päättelyssä (yksi kierros enemmän kärkiosaan ja kantapäälappuun).


Tämä kude on hieman paksumpaa kuin Snurresta ostamani harmaa. Tossuista tulikin tosi jämäkät, melkein huopatossumaiset.  Koristeeksi nämä tossut saivat valkoiset nauhat. Seuraavaksi teen tossut miehelleni, joka jo kärsimättömänä odottaa vuoroaan... :)

ps. Onpa ärsyttävää kun tekniikka pettää.. Lisäsin tällä viikolla blogini blogilistalle eikä se suostu päivittämään uusimpia kirjoituksia sinne (latausvirhe). Olen yrittänyt metsästää syytä mutta turhaan. Toivottavasti ongelma ratkeaisi itsestään kun keinot alkaa olla lopussa...



keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Kolmiotilkkutyyny

Kolmiokuvioita on näkynyt sisustuslehdissä ja blogeissa paljon. Kaipasin jotain värikästä sohvalle ja kun pikkuneiti nukahti aamupäiväunille, kaivoin parit tilkut varastoista. Tästä tulikin hauska "muistojen tyyny" sillä mukana on mm. vanhaa lakanaa, yksi kesähame, äidin vanha paita ja pari viime keväänä ostettua tilkkua.


Leikkasin ensin samankokoisia kolmioita ja sommittelin ne yhteen. Isommankin olisi työstä voinut tehdä, mutta siihen ei riittänyt aika tai luovuus tällä kertaa.. Ompelin kolmiot toisiinsa pala kerrallaan ja aina ompelun jälkeen silitin saumanvarat auki. Lopuksi ompelin taustalle valkoisen kankaan ja käänsin sen reunat tilkkupalan päälle. Kulmat huolittelin käsin. Pohjalle tein ihan tavallisen valkoisen tyynynpäälisen samasta Ikean Minna- kankaasta kuin sohvan päällinenkin.

Uuden tyynyn myötä tuli vaihdettua sohvalle muitakin tyynyjä. Tuntuu että ilme vaihtuu melkein viikoittain fiiliksen mukaan. Valkoinen sohva on kyllä siitä niin kiva! Keltainen tyyny on viime vuonna hankittu Tiimarista, ompelin siihen puunapin.




Sitten kysymys teille lukijoille:
Olen jo useamman kuukauden mallaillut tätä raitakangasta pienen nojatuolin päälliseksi. Onko liikaa vai sopivasti särmää? Mitä olette mieltä?

tiistai 15. tammikuuta 2013

Virkatut tossut

Siitä on jo melkein vuosi aikaa kun viimeksi virkkasin jotain trikookuteesta. Sitä on kyllä palkitsevaa työstää kun tulosta tulee niin äkkiä. Sain joululahjaksi mieheni vanhemmilta vuosikerran Ihana- nimistä askartelulehteä ja pari lehden edellistä numeroa. Yhdessä näistä lehdistä oli ohje virkatuista tossuista kuin tilauksesta. Ne olisivat kätevät kun käy kiikuttamassa vauvaa parvekkeelle nukkumaan tai vilvoittelee siellä saunan jälkeen. Eli tuumasta toimeen :)



Kävin ostamassa kilon verran trikookudetta Snurresta. Valitettavasti haluamaani väriä ei ollut valmiiksi kerällä. Edellisestä kerimisoperaatiosta jäi traumat kun lanka oli tuhannen solmussa ja lopulta minä hartiat jumissa ja hermot riekaleina... Snurren myyjällä oli loistava vinkki kerimiseen, ja sen turvin uskalsin kuitenkin lähteä vyyhdin kanssa kotiin. Vyyhdissä olevien niputusnarujen kohdat katsotaan tarkkaan ettei yksikään lanka mene väärään suuntaan. Sitten vyyhti asetetaan tuolin selkänojalle (esim Stokken syöttötuoli oli juuri hyvän kokoinen). Vinkki toimi eikä yhtään solmua syntynyt! Ostin samalla uuden pienemmän virkkuukoukun, 7-kokoa, eli edellytykset oli onnistua...

 

Tossut olivat superhelppo ja nopea tehdä. Yksi tossu syntyi suurinpiirtein kymppiuutisia katsoessa. Ideana oli ensin virkata teräosa ja sen jatkeeksi kantapäälappu, joka pääteltiin muotoonsa kantapään taakse. Lopuksi virkattiin yksi huolittelukierros suuaukon ympärille. Pari kertaa piti purkaa työtä kun ohje oli hieman isommalle jalalle tarkoitettu ja halusin tehdä tossuista istuvat. Koristeeksi ompelin puiset napit, jolloin tossut istuvat jalan lisäksi myös sisustukseen (tärkeää!) :)

maanantai 14. tammikuuta 2013

Nukkehömpötyksiä

Näiden sympaattisten Disney- nukkejen pauloihin on langennut äiti jos toinenkin viimeaikoina. Nuket ovat vilahdelleet monessa blogissa ja kuulin, että niille tehtyjen vaatteiden esittelyä varten on perustettu jopa oma Facebook- ryhmäkin. Luulen, että Mekkotehtaan Kirsikalla ja Sunnalla on ollut hypen syntyyn vaikutusta ;) He ovat ommelleet ja neuloneet nukeille suloisia vaatteita jo pitkään.

 
Viime syksynä minäkin innostuin nukeista ja hankin sellaiset jo "hyvissä ajoin" vaikka oman tyttöni tai kummityttöjeni aika ei ihan vielä ole sellaisilla leikkiä. Ajattelin, että tässä on hyvin pari vuotta aikaa ommella nukeille puvustusta ja tarvikkeita valmiiksi leikkejä odottamaan. Ensimmäiset mekot ommeltuani tajusin, että ne ovat myös hyviä treenikappaleita aloittelevalle lastenvaatteiden ompelijalle; kangasta kuluu vähän mutta saa testattua eri materiaaleja ja väriyhdistelmiä ennen varsinaista koitosta :)

Mekkokaavoja on netissä varmasti useita, mutta taas tuli tehtyä vaikeamman kautta eli itse mittailemalla ja mallailemalla. Kasasin keittiön pöydän täyteen tilkkuja ja kankaita ja odotin inspiraatiota. Olen jotenkin mieltynyt ajatukseen käännettävästä vaatteesta. Silloin ei tarvitse huolitella saumanvaroja, vaan ne jäävät siististi kahden kankaan väliin. Tein kaavan niin, ettei sivusaumojakaan tarvita (laiskuuden huippu, minäkö?). Kuviot on silitetty mekkokankaaseen liimaharsolla ja tikattu suoralla ompeleella. Takana on simppeli tarrakiinnitys. Ehkä seuraavalla kerralla voisin yrittää tehdä jotain hieman monimutkaisempaa ;)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kiitokset New Blog Love- tunnustuksesta

blogini Iilis sai New Blog Love -tunnustuksen
Tunnustuksen blogilleni antoi Villahoususankarit -blogi. 
Lämpimät kiitokset, tämä ilahdutti kovasti! 

Tämän tunnustuksen myötä saan valita viisi uutta blogia, joille haluan antaa tämän tunnustuksen eteenpäin. Tein mielenkiintoisen tutkimusmatkan blogilistan uusiin tulokkaisiin (alle 200 lukijaa), erityisesti käsityö- ja sisustusblogit olivat kiikarissa. Loppujen lopuksi joukkoon valikoitui aika erilaisia blogeja, jotka viehättivät kaikki omalla tavallaan. Nämö blogit olivat minulle uusia tuttavuuksia:
 
da Lila blogi - Upeita kangasprinttejä ja käsitöitä, iloa uuden oppimisesta
Linnunpesän elämää, Kivoja DYI-ideoita, askartelua, vanhan kunnostusta ja käsitöitä
Daddy tekee, mies tekee vauvalleen ihania juttuja, respect!
Designer's life, upea sisustus, kauniita valokuvia ja ihana visuaalinen ilme
.K.O.T.I., Raikkaita kuvia ja kivoja sisustusideoita

Tässä tunnustuksen saaneille vielä tunnustuksen pelisäännöt:
- Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle
- Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
- Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin

perjantai 11. tammikuuta 2013

Perhoslamppu

Lastenhuoneen sisustusta suunnitellessa (suunnitelma) bongasin Alvhemin asuntoesittelysivuilta hauskan idean perhoslampusta. Tästä omastani tuli hieman erilainen, mutta idea on kuitenkin sama.

 
Lamppu on Ikeasta ja toimii yleisvalona tytön huoneessa. Löysin viime syksynä käsityömessuilta tilkun perhoskangasta mutta vasta nyt sille löytyi käyttökohde.
 
 
Leikkasin palan perhoskangasta laskien, että kokonaisia perhosia tulee noin 15. Leikkasin samanlaisen palasen valkoista taustakangasta ja liimaharsoa. Silitin liimaharson avulla valkoisen taustakankaan perhoskankaaseen ja leikkasin perhosen irti kankaasta. Perhosista tuli sellaisenaan niin jämäköitä, että olivat valmiit ripustettavaksi.

Ripustin ensin perhoset pari metriä pitkään läpinäkyvään siimaan ja kiersin sitten siiman lampun lasikuvun ympärille. Osa perhosista kiepsahti ripustettaessa ylösalaisin mutta en antanut sen häiritä. Lopuksi kiinnitin siiman kuvun pintaan muutamista kohdista teipillä. Naps- valot päälle ja lamppu oli valmis!

Keltainen piristää

Keltainen on ollut tämän päivän pelastus. Yö meni valvoessa ja pientä sylitellessä joten olo on ollut aika väsynyt.

Viime viikolla kaikki joulu- ja talvikoristeet saivat kyytiä ja huomasin heti kaipaavani kotiin värejä ja viitteitä keväästä. Olin jo marssimassa tulppaaniostoksille, mutta mieheni lapsuudenystävä luki ilmeisesti ajatukseni ja toi keskiviikkona tuliaisiksi ison kimpun keltaisia ruusuja. Kankaidenhakureissulta matkaan tarttui keltainen tyyny.



Joulun ajan eteisessä majaillut hyasintti tiputti kukkansa pari päivää sitten, mutta vielä ei mielestäni ole aika heittää sitä pois. Keltainen nauha tuo jatko-aikaa.


Muuton yhteydessä sovimme miehen kanssa, että kirjat saavat näkyä sisustuksessa vaikka pitkään tekikin mieli hankkia ovelliset kirjahyllyt. Järjestimme olohuoneen puolelle pieneen kirjahyllyyn ns. käyttökirjat aiheittain värijärjestykseen. Kivasti tuovat nekin piristystä ja väriä.


Pikkuneitikin pitää keltaisesta. Vauvaystävältä lahjaksi saatu keltainen kirahvi (tai sen vetonaru) on suurinpiirtein parasta mitä hän tietää.



Napattuani kuvan huomasin, että hänen isovarpaansa oli pystyssä... Samantien tulvahti muisto mieleen siitä yöstä, jolloin hän syntyi. Mies oli kylvettänyt tytön ja siinä ihmettelimme toista ja pientä perhettämme. Katsoin hänen pyöreäpäisiä kippuravarpaitaan ja tajusin että ne ovat aivan samanlaiset kuin minulla. Että minusta ja miehestä tuo pieni olento on lähtöisin, hän on ikuisesti osa meitä ja me häntä..



keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Päiväpeitto ja istuinpehmuste lastenhuoneeseen

Eilinen ja tämä päivä ovat oleet aivan huippuja! Eilen lähdettiin hyvän ystäväni kanssa kiertelemään kangaskauppoja, hänellä on myös lastenhuoneen sisustusprojekti kuumimmillaan. Joskus yksin kauppoja kierrellessä tuskastuu kun on niin paljon vaihtoehtoja, mutta nyt tehtiin kummatkin tosi hyviä löytöjä kun oli makutuomari vieressä ja hyvä tekemisen tahti :)

Viime yönä en  melkein saanut unta kun ompeluhommat niin poltteli.. Kerrankin unettoman yön syynä olin minä itse eikä pikkuneiti, joka tuhisi tyytyväisenä omassa huoneessaan koko yön ;) Onneksi kylään saapui jo aamupäivällä tytön kummitäti, joka leikitti ja hoiti häntä sen aikaa kun äiti leikkeli kankaita ja huristeli ompelukoneella. Kiitos muru avusta ja tervetuloa myös lukijaksi! <3 Samoin Katriinalle tervetuloa, kiva kun liityit!

Tässä ensin yleisilmettä lastenhuoneesta nyt kun kaikki ylimääräinen on saatu järjesteltyä pois tieltä, tekstiilit ovat valmiit ja huonekalutkin suurinpiirtein paikoillaan:

 

Loppujen lopuksi lastenhuoneen värityksen ratkaisi miehen mummolasta peräisin oleva räsymatto, mummolan iso nojatuoli sekä tumma parketti. Ne piti siis sitoa jotenkin olemassa oleviin valkoisiin kalusteisiin. Räsymaton sävyt ovat niin herkulliset! Kirkasta turkoosia, vaaleanpunaista, pinkkiä, keltaista sekä sidosteena samaa ruskeaa kuin lattiassa. Matto suorastaan solahti tuohon keskelle huonetta vinoon kun älysin asettaa sen samansuuntaisesti kuin nojatuolin.



Eurokankaasta löytyi valkoinen ja värikäsraitainen tikkikangas, josta riitti sekä päiväpeittoon että penkin istuinpehmusteeseen. Päiväpeiton kääntöpuolen kangas on Kodin Ykkösestä, jotain puuvillaista verhokangasta. Kankaiden välissä on vanha valkoinen nukkaantunut fleece, joten peitto on aika muhkea. Oli kiva huomata, että raitojen värit ja taustakankaan väri sopivat täydellisesti viime keväänä tekemään pinnasängyn laitapehmusteeseen.



Lastenhuoneen vaatekaappi on hankittu viime keväänä Huuto.netistä. Siinä oli alunperin koivun väriset puuovet, jotka edelliseen asuntoon sovittaakseni lakkasin valkoisella maitolakalla. Se oli aika katastrofiprojekti, sillä lakkapinnasta tuli yhteen oveen hieman läikikäs ja lakka muodosti ovien reinoihin valumia. Silmä tottui tuohonkin yllättävän nopeasti, mutta uuteen asuntoon muuttaessamme hioin ja maalasin ovet listavalkoisiksi. Tämän käytännöllisempää kaappia saa oikeasti hakea! Vetolaatikoita ja kaappeja on moneen lähtöön. Alimmaiset vetolaatikot kulkevat suoraan lattian päällä eli ne voi tarvittaessa roudata vaikka olohuoneeseen päivän leikkejä varten. Kaapin oviin on kiva ripustaa sisustukseen sopivia mekkoja.



Kaapin kanssa samaan sarjaan kuuluu penkki, jossa on vastaavat lattia pitkin kulkevat vetolaatikot. Hain Etolasta vaahtomuovia penkin pehmusteeksi ja ompelin sille käännettävän päällisen. Toisella puolella on sama valkoinen raitakangas kuin päiväpeitossa ja toisella puolella vaaleansininen vakosametti. Se löytyi kesällä Eurokankaan alelaarista, käytin sitä mm. leikkimattoon. Pehmustetta kääntämällä on helppo muuttaa huoneen ilmettä. Tarkoitus on vielä ommella siniselle puolelle pinkit samettinapit koristeeksi.



 
 
 
Olen kyllä supertyytyväinen aikaansaannoksiin ja vihdoin huonekin näyttää valmiimmalta. Seuraavaksi vuorossa on mm. lampun tuunaus perhoskoristeilla, tauluhyllyjen ja puulaatikoiden asennus seinälle sekä lintumobilen päivitys. Lintomobileen löytyi alennusmyynneistä aivan ihana tilkkusetti:

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Lastenhuoneen sisustusideoita

Pikkuinen tyttömme on jo kasvanut niin isoksi, että harkitsemme hänen siirtymistä omaan huoneeseen. Tällä hetkellä hänelle varatussa huoneessa ei ole muuta kuin vaatekaappi, nojatuoli ja pikkutuoli eikä sitä oikeastaan ole sisustettu millään. Saimme vasta joulun alla raivattua enimmät ylimääräiset tavarat muuton jäljiltä sieltä pois. Siihen asti kutsuimme huonetta vain varastoksi :)

Uuteen kotiin on ollut ihana suunnitella sisustusta ja kerrankin meidän ei mielestämme ole tarvinnut tinkiä mistään, vaikka budjettia on tarkkaan laskettukin. Tumma lattia oli aluksi vaikea hyväksyä, mutta ajattelimme vaihtavamme sen vaaleaksi vasta kun lapsen (lasten) remuamisikä on ohi. Nyt kun sisustuksessa on muuten käytetty valkoista, harmaata ja mustaa, antaa tumma ja lämpimänsävyinen lattia itseasiassa hyvin kauniin ja eloisan taustan huonekaluille.Samaa linjaa on tarkoitus jatkaa myös lastenhuoneessa.

Illan ratoksi kokosin muutamia ajatuksia kuvien muodossa. Kaikissa kuvissa toistuu vaaleus ja mustavalkoisuus, jota on piristetty kirkkaalla väripaletilla.


Linkit kuvien lähteille: 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9.

Aluksi ajattelin, että olisipa kiva maalata seinät jonkun värisiksi. Kävin samaa pohdintaa myös edellisessä asunnossamme ja lopulta päädyimme valkoiseen. Emme vain osanneet päättää muutakaan väriä. Valkoinen on kuitenkin ihan hyvä tausta kaikelle sille leluhässäkälle, väriä tulee aina riittämään lastenhuoneessa tavaroiden kautta. 

Hauskoja yksityiskohtia olisivat mm. tuo perhoslamppu (tällaisen saisi tehtyä vähällä vaivalla nykyistä lamppua tuunaamalla) sekä jakkaran takana olevaan seinään tehty tarra. Kun seiniä ei maalata, voisi sinne ripustaa naulakoihin ja hyllyihin leluja ja kirjoja mielin määrin. Ikean tauluhyllyjä meillä on kaksi odottamassa oikean paikan löytymistä ja edelliseen kotiin tuunaamani seinälokerikot sopisivat tännekin. Sisustus voisi kiteytyä tuohon Brion kävelykärryyn, joka on erityisesti mieleen. Sen pikkuneiti sai jo joululahjaksi kävelyharjoituksia odottamaan.

Tämä tulee olemaan suorastaan olemattoman budjetin projekti, mutta onneksi kaikki huonekalut meillä jo on, joten kyse on vain niiden järjestämisestä ja piensisustamisesta. Katsotaan mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan nyt kun projekti on näin virallisesti käynnistetty :)

 

Ensimmäisen blogivuoden muistelua

Saimme eilen inspiraation tehdä suursiivousta kotona. Samalla siivosimme pois kaikki viimeisetkin joulukoristeet ja palautimme tavarat omille paikoilleen. Siivouksen jälkeen oli aivan ihana palata aurinkoiselta kävelylenkiltä puhtaaseen kotiin ja aloittaa kevään odottelu.

Tänään aamupäivällä jatkoin siivousoperaatiota myös blogissa ja ajattelin samalla katsella taaksepäin mennyttä vuotta. Aloitin blogin pitämisen kesäkuussa tyttäreni syntymän jälkeen. Olin juuri kokenut loppuraskauden sisustus- ja käsityövimman, jota halusin päästä jakamaan ja ylläpitämään blogin kautta. Hieman on lapsen syntymän myötä tahti hidastunut, mutta olen kuitenkin iloinen kaikista aikaansaamistani luomuksista. Iloa ja inspiraatioita on ollut riittämiin! Inspiraation lähteistä parhaiten ovat toimineet:
 1. Oma tytär ja hänen vauvaystävänsä
2. Rakastuminen uuteen kotiin ja sen sisustamiseen
3. Herkulliset ja värikkäät kankaat
4. Innostavat käsityö- ja sisustusblogit
 



Uusi vuosi tuo toivottavasti tullessaan paljon uutta. Kaiken keskiössä on varmasti tuo iloinen ja leikeistä innostuva pikkuneiti, jolle on ihana suunnitella ja ommella kaikkea pientä kuten leluja ja vaatteita. Toivottavasti parin viikon päästä alkava lastenvaatekurssi tuo paljon uusia ideoita mitä hänelle ja hänen ystävilleen voisi tehdä. Yksi projekti on myös sisustaa hänen uusi huoneensa, joka tällä hetkellä on vielä melkein tyhjillään. Toivottavasti ehdin pitää blogielämää vireänä myös tulevana vuonna ja kirjoitella tänne loppuvuotta useammin. Toivottavasti kirjoituksistani riittää edelleen inspiraatiota lukijoilleni! Olisi kiva kuulla myös teidän ideoistanne ja ajatuksistanne!

Eilisestä siivousoperaatiosta innostuneena jatkoin siivousta myös täällä blogissa. Eilen vaihtui yläbannerin kuva ja logo. Tänään lisäsin kaikkiin blogiteksteihin aihetunnisteet, jotta kiinnostavien juttujen löytäminen olisi helpompaa. Nyt jokaisessa tekstissä on myös "Tykkään!"- äänestysnappi, jos joku juttu erityisesti miellyttää.

Mukavaa vuoden alkua kaikille!

perjantai 4. tammikuuta 2013

Kangasinventaario

Enää kaksi viikkoa lastenvaatekurssin alkuun! Opetustunteja on kerran viikossa ja kurssi kestää aina huhtikuun loppuun. Kurssin puolesta tarjotaan tilat, koneet, kaavoja ja opastusta omista kankaista ja materiaaleista laadittavien lastenvaatteiden ompeluun. Eli tulevien parin viikon aikana on käytävä läpi nykyiset kangas- ja tarvikevarastot ja käytävä todennäköisesti ostoksilla...

Tilkkuja minulla on aika hyvä varasto. Olen järjestänyt tilkut värien mukaan ja punasävyisiä on kaikkein eniten. Mukana on käsityöpuuvillan lisäksi myös muutamia paloja satiinia, velouria ja raakasilkkiä. Velour on minusta aika kiva materiaali lastenvaatteissa.

 
Pellavaa löytyi omenanvihreänä ja turkoosina, mutta kummatkin palat ovat liian pieniä vaatteisiin. Se on myös kiva materiaali, esimerkiksi essumekkoon. Keltaisesta collegekankaasta olen tehnyt yhden mekon ja se toimi ihan hyvin perusompelukoneellakin. Sitäkään ei ole riittävästi jäljellä mekkoon, mutta jotain pienempää siitä voisi saada. 

 

 
 
Sinisävyiset kankaat ovat pääasiassa sisustuskankaita, kuten paksumpaa vakosamettia, verhokankaan jämiä ja verhoilukangasta. Taustalla olevassa pinossa on sekalainen lajitelma erilaisia vaaleita kuviokankaita.


 
 
Yksi lempikankaistani on lintukangas, jonka kuvioita olen käyttänyt myös applikointiin. Lintukankaasta olen tehnyt mm. pinnasängyn laitapehmusteen ja käyttänyt paria lintua vauvan unipussin koristeluun. Tuo unipussi oli muuten huvittava.. Tein sen jo raskausaikana sillä ajatuksella, että on tarpeeksi suuri, jotta menee pitkään. Lopulta en ehtinyt edes ajatella koko unipussin käyttöä kun se oli jo pieni :) Onneksi lintuja on vielä jäljellä, joten niitä voi hyödyntää jatkossakin vaatteiden koristeluun.
 
 
 
Lisäksi isompia kangaspaloja ovat mm. oheinen ohut puuvillaruutukangas ja farkkukangas, näistä riittää kummastakin yhteen vaatekappaleeseen. Mustavalkoraitaista puuvillakangasta on vielä jäljellä pari metriä, sen pitäisi riittää nojatuolin päällisen tekemiseen.
 
 
 
 

Alkuun näillä pääsee hyvin, mutta jonkin verran täytyy kyllä hommata tarvikkeita ja lisää kankaita. Ajattelin aloittaa kurssilla tuosta ruutukankaasta ja tehdä siitä Mekkotehtaan ohjeilla Rine- mekon. Seuraavaksi vuorossa voisivat olla uudet vauvafarkut. Tarvikeostoslista voisi sisältää ainakin:
- Nappeja
- Vinonauhaa
- Resoria
- Kuminauhaa
- Pari vetoketjua
- Mustaa ja valkoista lankaa
 
Ensimmäisen kerran jälkeen voisin suunnata kangasostoksille, kun olen ensin keksinyt mitä muuta voisin tehdä. Odotan, että kurssilla syttyy inspiraatio jos toinenkin :) Kankaista ainakin fleece, velour, puuvilla ja college ovat helppoja ommella ja pehmoisia. Katsotaan, mihin ajatus tästä jalostuu...